Tänä vuonna koin ensimmäisen täysin lumettoman jouluni ja vuodenvaihteeni. Olen kotoisin paljon pohjoisempaa, seudulta, jossa lunta on yleensä enemmän kuin tarpeeksi. Henkilökohtaisesti en valkoista maisemaa ja paukkupakkasia kaipaa, mutta tuntuuhan tämä ajankohtaan nähden melko poikkeukselliselta.
Joulun vietin leppoisasti lähinnä käsitöiden ja kirjan seurassa. Ilkeän kuuloisesti rusahtelevia ikkunoita kuunnellen, viidennen kerroksen tasalla viuhtovia puiden latvoja katsellen ja kokonaan sisätiloissa vietetyn tapaninpäivän jälkeen olo tuntui sen verran homehtuneelta, että oli päästävä kunnon lenkille. Siinä kävellessäni ja raikasta ulkoilmaa nuuhkiessani pysähdyin silittelemään pajunkissoja, ihmettelemään tuulen kaatamia puita ja yli äyräittensä tulvivaa jokea. Keskustan tuntumassa sen varteen parkkeeratut autot napottivat pohjiaan myöten vedessä ja rannalta veden varaan päätynyttä roinaa kellui siellä täällä. Tuhoja on tullut, mutta tässä lähiympäristössä sähköt säilyivät, pihan puut pysyivät pystyssä ja katto paikoillaan. Hankaluuksista huolimatta välillä on hyvä huomata, että luonto on sittenkin ihmistä vahvempi, vaikka moni tuntuu muuta luulevan.
Vuosi on siis vaihtunut. Kuuntelin taannoin uteliaisuuttani, mitä Tarot-korteilla oli minulle kerrottavana. Niiden viestiä tulkinnut henkilö oli sitä mieltä, että tämän vuoden aikana elämässäni tulee tapahtumaan melkoisia mullistuksia. Yksityiskohtiin menemättä totean vain, etten pistäisi pahakseni, vaikka tapahtuisikin. Olen kirjoitellut tänne ryteikköisestä polusta ja puntaroinnista. Olen julkaissut suloisen kuvamanipulaation pienestä pingviinistä, joka seisoo nukkuvan jääkarhun takana symbaalit siivissään, valmiina paukauttamaan ne yhteen. Jospa minä sitten tekisin samoin.
Erinomaisen hyvää ja antoisaa alkanutta vuotta teille kaikille. Ottakaa tekin symbaalit siipiinne ja paukauttakaa oikein kunnolla, jos siltä tuntuu.
Tulilatvan lepatuksia 
Vastaa