Sonnustauduin aamulla toppapingviiniksi ja taapersin nokanalus kuurassa puolentoista kilometrin matkan äänestämään Pekkaa presidentiksi. Puuttui vain jonkun luontodokumentaristin asiantunteva selostus liki kolmenkymmenen asteen pakkasessa vaeltavasta pulleasta otuksesta.
Kohtuulliseltahan tuo kuulostaa pohjoisempien seutujen neljänkympin paikkeilla huiteleviin lukemiin verrattuna, mutta minulle kyllä riittäisi vähempikin kylmyys. Ajatus kesäisistä pyörälenkeistä tuntuu nyt melko kaukaiselta. Erityisen etäiseltä se tuntui eilen, kun pystytimme vaalitelttaa muutaman muun pakkasta pelkäämättömän Haaviston kannattajan kanssa ja seisoskelimme ulkosalla mehutermosten ynnä muiden tykötarpeiden kera. Vietin teltalla kaksi tuntia. Varpaani olivat näreissään pakkasessa seisoskeluun käytetyn ajan pituudesta, mutta leppyivät onneksi nopeasti sisätiloihin päästyään.
Enpä muuten olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut osallistuvani vaalityöhön. Konkareihin verrattuna mukanaoloni on toki ollut hyvin pienimuotoista, mutta minulle henkilökohtaisesti harppaus on hurja. Kiinnostuksen puutteesta osallistumattomuus ei ole ollut kiinni. Pikemminkin ujoudesta ja arkuudesta, jopa pelosta kohdata ihmisiä. Vaikka en ole kummoinenkaan feissari ja näkymättömän taustatyön tekeminen luonnistuu minulta selvästi paremmin, julkean olla tyytyväinen, että ylipäätään rohkenin lähteä mukaan.
Kaksi viikkoa sitten ääntenlasku meni niin jännittäväksi, että hädin tuskin saatoin seurata lähetystä ratkaiseviin hetkiin saakka. Kuinkahan tänään? Toivotaan parasta.
Tulilatvan lepatuksia 
Emme ihan onnistuneet, mutta kenenkään työ ei todellakaan mennyt hukkaan. On ollut hienoa huomata, millaista me-henkeä Suomesta kuitenkin vielä löytyy. Hyvä, Tulilatva!
Hyvä Tulilatva, sanon minäkin :) Ja hienoa sissihenkeä, että jaksoit seistä pakkasessa sen pari tuntia tärkeän asian puolesta.
Minä vierastin nuorempana ja oikeastaan aivan viime aikoihin asti puoluepoliittista sitoutumista, se tuntui jotenkin vapautta rajoittavalta, kun yksikään puolue ei vastaa Täysin sitä omaa arvomaailmaa. Mutta nyttemmin olen tullut toisiin ajatuksiin: vaikuttamisen esteenä ei saisi olla se, että vaalii liiaksi sitä omaa vapauttaan. Onhan meillä kaikilla joka tapauksessa täydellinen vapaus päämme sisällä, sielussamme.
Karenina, olen samaa mieltä siitä, ettei kenenkään työ ole mennyt hukkaan, vaikkei voittoa tullutkaan. Tämä on ollut melkoisen poikkeuksellinen kampanja, ainakin itse muistamiini verrattuna. Tuskinpa niitä aikaisemminkaan on tällaisessa hengessä tehty. Ja mikä parasta: aika moni on varmaan tullut miettineeksi omaa arvomaailmaansa ja asenteitaan hieman tietoisemmin.
Lumikko, olen kokenut Vihreät parhaiten omaa arvomaailmaani vastaavaksi jo pitkään. Aktiivisemmin olen ollut mukana noin vuoden verran. Enemmän tarkkailijan roolissa kuitenkin, ikään kuin seuraillen, miltä toiminta näyttää sisältäpäin. Vapautta en koe menettäneeni, vaikka näkemyseroja on ollut. Erityisesti viime kevään ja alkukesän aikana :)