Kevät ei ole minun vuodenaikani. Pidän varhain pimenevistä illoista. Siitä, että herättyäni on pimeää vielä pitkään ja aamu valkenee vähitellen. Sen sijaan tämä valtava, jatkuvasti lisääntyvä valon määrä ei tunnu sopivan minulle alkuunkaan. Väsyttää, tympii, ahdistaa. Ei huvita. Tekisi mieli nukkua helmikuun puolivälistä kesäkuuhun. Vähintään. Joskus toukokuun lopulla alkaa helpottaa ja kesäkuun alkupuoliskon aikana voin yleensä katsoa palanneeni elävien kirjoihin.
Pimeyttä rakastavana, kotiluolassa viihtyvänä menninkäisenäkin odotan sentään pyöräilykauden alkua. Menninkäisyys painuu piiloon, kun on ihan oikeasti kesä, vihreää ja lämmintä. Kun ulos voi mennä ilman takkia ja kotona tarkenee läpsytellä avojaloin. Kun fleecehuopa ja villapaidat ovat ruvenneet tuntumaan tunkkaisilta jo ajat sitten.
Tänä keväänä häntäluuni taitaa huolehtia siitä, etten pääse maantielle heti, kun kelit sen sallisivat. Pyöräkin on vielä huoltamatta, mutta tarkoitus olisi viedä ajokki ammattilaisten hoiviin ensi viikon aikana.
Eiköhän tämä tästä. Keväät tulevat ja menevät. Murtuneet häntäluut paranevat. Sitä ja lämpimiä lattioita odotellessa tarvitaan vielä villasukkia. Näissä taitaa olla vähän pääsiäistä:
Keltaiset villasukat Novitan 7 veljestä -langoista. Raitaväreinä valkoinen, oranssi, lime ja tummanvihreä.
Tulilatvan lepatuksia 
Vastaa