Ei näköjään kannata aloittaa pitsineuleita, jos ajatus karkailee kaavioista ja silmukoiden laskemisesta. Neuloin eilen puolikkaan ruisleivän kokoisen palan puoliympyrän muotoista huivia ja tänä aamuna kurautin sen takaisin kerälle. Purkaminen ja alusta aloittaminen on pahuksen ankeaa. Aloitin kuitenkin ja nyt olen neulonut lasku- ja tekniikkavirheiden vuoksi epäonnistuneen osuuden uudelleen. Tällä kertaa kuviot näyttäisivät olevan kohdallaan, eikä työstä pitäisi löytyä ylimääräisiä reikiä…
Huivinpalasesta väreihin. Niiden miettiminen on mukavaa puuhaa. Neuleiden värejä valitessani saatan istua pitkän rupeaman lattialla lankakeriä järjestellen. Asettelen niitä riviin ja vaihtelen paikkoja. Tämä sopii tuohon, tuo näyttää paremmalta tässä ja tuo tuolla. Näitä ei voi laittaa vierekkäin, nuo kaksi syövät toisensa ja nämä vaativat päästä peräkkäin. Pidän voimakkaista kontrasteista ja välillä on mukava yhdistellä värejä hieman ronskimmin. Vastavärejäkään ei ole syytä kammoksua, sopivilla annostuksilla niistä saa aikaan herkullisen näköistä jälkeä. Tutut ja turvalliset, toimiviksi todetut väriparit ovat toki hyviä, mutta ei aina tarvitse tyytyä valmiiksi mietittyyn.
Neuloin joulunpyhien aikaan sukat, joiden raitoihin ihastuin niin, että päätin tehdä puseron samaan tyyliin. Raitapaita jäänee kaappiin odottamaan seuraavaa talvea. Näillä vähiin huvenneilla lumilla tälle tuskin on enää käyttöä:
Raitapaita Novitan 7 veljestä -langoista. Tummanvihreän päävärin lisäksi työhön on käytetty neljää erilaista raitalankaa.
Tulilatvan lepatuksia 
Vastaa