Olisi mukavaa, jos osaisi huoltaa pyöränsä ihan omin käsin alusta loppuun. Perusteellisesti ja kaikilta osin. Hatunnosto niille, jotka pystyvät purkamaan ajokkinsa palasiksi ja onnistuvat kasaamaan sen entiselleen. Puhumattakaan virtuooseista, jotka rakentavat itselleen irto-osista mieluisen kokoonpanon.
Olen minä pari kertaa paikannut renkaan tien päällä, mutta mieluummin talutan ramman pyörän kotiin, ellei matka ole aivan mahdoton käveltäväksi. Onneksi pistosuojatut renkaat on keksitty. Epäilemättä ne ovat pelastaneet minut monelta rengasrikolta, vaikka eivät suojauksetkaan mitä tahansa kestä.
Jotain sentään voin tehdä ja ne pienimuotoiset toimet taitavat mahdollistaa tämän harrastuksen. Kitisevällä ja rahisevalla pyörällä polkeminen olisi ikävää. Ja sitä paitsi laadukkaankin pyörän saa nopeasti käyttökelvottomaan kuntoon, ellei siitä pidä huolta. Putsaaminen ja rasvaaminen tosin ovat niitä töitä, joihin on syytä tarttua heti, kun siltä tuntuu. Ei sillä, että huoltohommat olisivat vastenmielisiä, tuumasta toimeen vain tuppaa olemaan pitkä matka tässäkin asiassa.
Muutama päivä sitten keräsin jälleen kerran tarvittavat roippeet ämpäriin, menin varastoon ja rungon pestyäni käänsin ajokin ylösalaisin. Konstini saattavat ammattilaisten mielestä olla hupaisia, mutta hammasharja on kätevä kapistus. Samoin tiskiharja. Jos joku pro sattuisi tämän lukemaan, hän nauranee itsensä tärviölle. Noilla kotoisilla konsteilla minä silti pärjäilen. Hyvin rullaa. Isommat säädöt ja korjaukset jätän niille, joilta se sujuu.
Ehkä joskus jossain järjestetään pyöränhuoltokurssi, jonka käytyäni osaisin vähän enemmän. Miksi niitä ei muuten ole? En ainakaan ole koskaan kuullut. Kansalaisopistot hoi! Idea on vapaasti hyödynnettävissä.
Tulilatvan lepatuksia 
Vastaa