Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Kevät ei ole minun vuodenaikani. Pidän varhain pimenevistä illoista. Siitä, että herättyäni on pimeää vielä pitkään ja aamu valkenee vähitellen. Sen sijaan tämä valtava, jatkuvasti lisääntyvä valon määrä ei tunnu sopivan minulle alkuunkaan. Väsyttää, tympii, ahdistaa. Ei huvita. Tekisi mieli nukkua helmikuun puolivälistä kesäkuuhun. Vähintään. Joskus toukokuun lopulla alkaa helpottaa ja kesäkuun alkupuoliskon aikana voin yleensä katsoa palanneeni elävien kirjoihin.

Pimeyttä rakastavana, kotiluolassa viihtyvänä menninkäisenäkin odotan sentään pyöräilykauden alkua. Menninkäisyys painuu piiloon, kun on ihan oikeasti kesä, vihreää ja lämmintä. Kun ulos voi mennä ilman takkia ja kotona tarkenee läpsytellä avojaloin. Kun fleecehuopa ja villapaidat ovat ruvenneet tuntumaan tunkkaisilta jo ajat sitten.

Tänä keväänä häntäluuni taitaa huolehtia siitä, etten pääse maantielle heti, kun kelit sen sallisivat. Pyöräkin on vielä huoltamatta, mutta tarkoitus olisi viedä ajokki ammattilaisten hoiviin ensi viikon aikana.

Eiköhän tämä tästä. Keväät tulevat ja menevät. Murtuneet häntäluut paranevat. Sitä ja lämpimiä lattioita odotellessa tarvitaan vielä villasukkia. Näissä taitaa olla vähän pääsiäistä:

Keltaiset villasukat Novitan 7 veljestä -langoista. Raitaväreinä valkoinen, oranssi, lime ja tummanvihreä.

Häntäni mun

Toimenkuvaani sisältyy tarpeen mukaan kaikkea mahdollista. Kuten luistelua, hiihtoa, lumihangessa kömpimistä ja pulkkamäkeä. Konttaamista, kierimistä, kiipeämistä, ryömimistä ja kuperkeikkoja. Sillä on joskus seurauksensa.

Istuskelen tyynyn päällä tai pehmeällä sohvalla. Makoilen mahallani. Ulkona köpöttelen hitaasti ja varovasti. En harpo lumipenkkojen yli. Mahdolliset lätäköt kierrän sen sijaan, että ylittäisin ne tavalliseen tapaani loikkaamalla. Housut ja kengät puen istuallaan, koska seisten ei voi. Mitäs muuta?

Varmaan jo arvaattekin, että olen lentänyt pyrstölleni. Pyllähdyksestä tulee tänään kuluneeksi viisi vuorokautta, eikä häntäluun tienoo enää ole niin kipeä kuin se aluksi oli. Nyt ei tarvitse edes irvistellä, kun istuudun tai nousen ylös sohvalta, ainakaan ihan joka kerta. Luulenpa oikeastaan selvinneeni tapahtuneesta aika vähällä, mistä olen tietysti hyvilläni.

Tapahtumahetkellä jaloissani ei suinkaan ollut jykeväpohjaisia, luistamattomia kenkiä saati niihin kiinnitettäviä liukuesteitä. Ehei! Minulla oli luistimet. Olin siirtymässä pukukopista tekojäälle ja jotenkin ne luiskuttimet vain lähtivät omille teilleen. Tömähdin muhkuraiselle jäätikölle, makoisasti suoraan häntäluuni päälle. Au! Tärähdyksen aiheuttama huonovointisuus meni aika nopeasti ohi, riesakseni jäi pienoinen päänsärky ja turkasen kipeä pyrstöpuoli. Ensin mainittu on mennyttä ja häntäkin varmaan paranee vähitellen ihan heilutettavaan kuntoon. Kaikki hyvin siis.

Kotona köllötellessäni olen paitsi lueskellut, myös neulonut. Muutama päivä sitten huusholliini kulkeutui muutama kerä vaaleanvihreää mohairlankaa, jota olen vähitellen työstänyt. Huivia minä siitä havittelen, ellei suunnitelma taas muutu lennossa. Siitä lisää myöhemmin. Edellisen päivityksen jälkeen on valmistunut kahdet villasukat, joista laitan tähän toiset. Jätin pätkävärjätyn langan sävyt täsmäämättä ja lopputuloksena oli hilpeästi eripariset töppöset:

Eripariset sukat Novitan vihreänsävyisestä 7 veljestä Polkka -langasta. Kirjavuutta rauhoittamassa ripaus yksiväristä valkoista.

Hiiri se kissalle…

Aioin neuloa polveen asti yltävät säärystimet, mutta sainkin aikaan kaulahuivin. Tai jotain, mikä lie. Kaulus. Kauluri. Kaulustin.

Kauluri takavokaaleineen ja pärisevine ärrineen on foneettisessa mielessä aika ruma sana, se kuulostaa kovalta, tehokkaalta ja brutaalilta. Kaivurilta. Eikä yksi pikkuinen i sanan lopussa riitä sulattamaan jo syntynyttä mielikuvaa. Eihän pehmeän ja lämpimän neuleen tarvitse assosioitua maansiirtokoneeseen, eihän? Takavokaaleja on tietysti kaulustimessakin, mutta neljä viimeistä kirjainta pelastavat sen kaivurimaiselta kalseudelta. Lisäksi se muistuttaa säärystintä, jollaiset minun alun perin piti tehdä. Se se on. Kaulustin.

Miten säärystimistä sitten voi tulla kaulustin? Ihan helposti, jos pistää toimeksi ilman lukkoonlyötyjä päämääriä ja valmiita ohjeita. Neuloin sukkapuikoilla pötköä. Kun sitä alkoi olla säärystimen verran, päätin tehdä pitkävartisen sukan. Ja kun sukanvartta oli sopivasti, huomasin neuloneeni hihan. Hihojen väliin piti keksiä jotain ja muistin 70-luvulta peräisin olevan ohjeen, jota soveltaen neuloin tuon tarvittavan välipalan. Koottuani kaikki kolme kappaletta yhdeksi totesin, että käsissäni oli harvinaisen epäonnistunut  hihaviritys, jota ei taatusti tulisi käytettyä kertaakaan. Perhana. Rullasin sopivan kokoisen, mutta esteettistä silmääni ilkeästi riipivän tekeleen kaappiin lankakerien seuraksi. Tekisin sille joskus jotain.

Poissa silmistä, silti mielessä. Sulateltuani tapahtunutta yön yli purin yhden kappaleen jälleen kolmeksi: nyt minulla oli kaksi hienoa hihaa ja tarpeettomaksi jäänyt ruma välipala. Onneksi samaa, jo myynnistä poistunutta lankaa on jemmassa riittävästi puseromaisempaa ratkaisua varten. Hukkapalasta puolestaan muotoutui ihan käyttökelpoinen, joskaan ei kovin kaunis kaulustin.

Noin minulla on tapana tehdä. Aloitan neuleeni useimmiten melko hämärän alkuidean pohjalta ja muokkaan niitä työn edistyessä. Puseroita olen joskus hahmotellut paperille, nekin suunnitelmat tosin tuppaavat muuttumaan matkan varrella. Ja montakohan ponchoa olen aloittanut? Aika monta, ensimmäistäkään ei vain ole vielä valmistunut, sillä yhtä lukuun ottamatta jokaisesta ponchonaihiosta on kehkeytynyt pusero. Se yksi odottelee kaapissa keskeneräisenä uutta inspiraatiota. Hiiri se kissalle takkia ompeli…

Lopuksi vielä tämä ikään kuin prosessin sivutuotteena syntynyt kaulustin:

Kaulustimeksi nimetty kaulahuivi Novitan violetinsävyisestä Tico Tico -langasta.

Viikko on vilahtanut pikavauhtia, eikä ihme: olen köllötellyt lomalla. Mikä siinä onkin, että vapaalla ollessa aika tuntuu kuluvan huomattavasti nopeammin kuin töissä? Omalla kohdallani kyse on ilmiselvästi siitä, ettei kukaan sanele ajankäyttöäni ja tekeminen on mielekästä. Työni sisältöön en voi vaikuttaa millään tavalla, on vain vilistettävä tilanteesta toiseen ja venytettävä vieteriä. Sellainen käy pitemmän päälle kovin raskaaksi.

Lomalla on ollut aikaa miettiä olevaa ja tulevaa. Sulkea selkäsilmät, unohtaa ylimääräiset käsi-, jalka- ja korvaparit. Kysymyksiä on paljon, varmoja vastauksia vain yksi. Kerron sen teille joskus, sitten kun aika on.

Neulomisesta en ole pitänyt lomaa. Tekeillä on hieman villasukkia suurempi työ, eikä aivan tuoreita kuvia ole jaettavaksi. Niitäkin sitten aikanaan, mutta tässä iloksenne tai kauhuksenne, ihan miten vaan, vuodenvaihteen molemmin puolin puikoista päässeitä sukkia.

Villasukkia tutuista Novitan langoista. Keskimmäiset Nalle Kukkaketo Kielosta, muut Seitsemästä Veljeksestä.

Toivotaan parasta

Sonnustauduin aamulla toppapingviiniksi ja taapersin nokanalus kuurassa puolentoista kilometrin matkan äänestämään Pekkaa presidentiksi. Puuttui vain jonkun luontodokumentaristin asiantunteva selostus liki kolmenkymmenen asteen pakkasessa vaeltavasta pulleasta otuksesta.

Kohtuulliseltahan tuo kuulostaa pohjoisempien seutujen neljänkympin paikkeilla huiteleviin lukemiin verrattuna, mutta minulle kyllä riittäisi vähempikin kylmyys. Ajatus kesäisistä pyörälenkeistä tuntuu nyt melko kaukaiselta. Erityisen etäiseltä se tuntui eilen, kun pystytimme vaalitelttaa muutaman muun pakkasta pelkäämättömän Haaviston kannattajan kanssa ja seisoskelimme ulkosalla mehutermosten ynnä muiden tykötarpeiden kera. Vietin teltalla kaksi tuntia. Varpaani olivat näreissään pakkasessa seisoskeluun käytetyn ajan pituudesta, mutta leppyivät onneksi nopeasti sisätiloihin päästyään.

Enpä muuten olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut osallistuvani vaalityöhön. Konkareihin verrattuna mukanaoloni on toki ollut hyvin pienimuotoista, mutta minulle henkilökohtaisesti harppaus on hurja. Kiinnostuksen puutteesta osallistumattomuus ei ole ollut kiinni. Pikemminkin ujoudesta ja arkuudesta, jopa pelosta kohdata ihmisiä. Vaikka en ole kummoinenkaan feissari ja näkymättömän taustatyön tekeminen luonnistuu minulta selvästi paremmin, julkean olla tyytyväinen, että ylipäätään rohkenin lähteä mukaan.

Kaksi viikkoa sitten ääntenlasku meni niin jännittäväksi, että hädin tuskin saatoin seurata lähetystä ratkaiseviin hetkiin saakka. Kuinkahan tänään? Toivotaan parasta.

Äänestän Pekkaa

Muut ehdokkaat ovat Pekkaa pahempia eli huomenna piirrän äänestyslipukkeeseen kakkosen. Se on ollut selvää jo pitkään. Kotikaupungissani järjestettäviin vaalivalvojaisiin osallistuminen on harkinnassa, mutta saattaa olla, että tyydyn valvomaan ihan vain kotoisessa sohvannurkassa. Jännittävää tästä joka tapauksessa tulee.

Äänestetään Haavisto toiselle kierrokselle, siihen hänellä on erinomaisen hyvät mahdollisuudet!

Sukkasillaan

Neulomisen taito on tarttunut hyppysiini jo pienenä. Ei tosin ihan niin pienenä kuin monilla vanhempien ikäluokkien edustajilla kuuluu tarttuneen. Yhdentoista ikäisenä  muistan kuitenkin jo istuneeni kyläreissuilla aikuisten neulojien ringissä sukkapuikot käsissä. Töppöseni eivät ehkä valmistuneet yhtä nopeasti, mutta olivat silti käyttökelpoisia siinä missä heidänkin.

Teiniangstin tiimellyksessä käsityöinto hiipui, vuosikausiin en kajonnut puikkoihin kertaakaan. Kaivoin mummojen puuhiksi lokeroimani taidon muistini perukoilta vasta siinä vaiheessa, kun kylillä kiitäminen ja kaikkinainen hurjastelu jossain kahdenkympin paikkeilla lakkasi kiinnostamasta.

Viime syksyn ja kuluneen talven aikana neuleharrastus on haukannut aikaa enemmän kuin koskaan. Lukemisen kustannuksella, mikä on kyllä hieman harmillista. No, nyt on näin, kuukauden kuluttua kenties jo toisin.

Joulun vapaiden aikaan minulta pääsi suuritöisemmän, edelleen keskeneräisen neuleen ohessa sukat.

Tummanvihreät sukat Novitan Seitsemän Veljestä -langasta, raidoissa mm. oranssia ja limenvihreää. Puikoilla olevissa lankana Nalle Kukkaketo Kielo.

Sukkasillaan on mukavampi tassutella kuin tohveleissa. Ja villasukkia totisesti tarvitaan, sillä kodissani tuntuu olevan niin kylmät lattiat, että tuolienkin jalat varmaan palelevat. Ja pöytien. Pitänee neuloa niillekin sukat.